Satumaailma

Äänisatuja, jotka auttavat lasta nukahtamaan

Moni vanhempi tunnistaa tilanteen: ilta on jo pitkällä, lapsi on selvästi väsynyt, mutta uni ei vain tule.

Lapsi saattaa pyöriä sängyssä, jutella, lauleskella, olla itkuinen, nousta vähän väliä ylös tai jopa karkailla. Ilta venyy helposti, ja aikuinen istuu huoneessa pitkään odottamassa, että uni vihdoin tulisi.

Usein kyse ei ole siitä, että lapsi vastustaisi nukkumista. Keho ja mieli eivät vain ole vielä valmiit rauhoittumaan. Ja samalla vanhemman oma ilta, lepo ja hetki itselle siirtyvät yhä uudelleen – tai jäävät kokonaan pois.

Jos tämä tuntuu tutulta, saatat kaivata lempeää tapaa auttaa lasta rauhoittumaan ja iltaa päättymään ilman jatkuvaa taistelua.

Tutustuminen ei sido mihinkään. Tilauksen voi perua koska vain.

Miltä rauhoittava nukutussatu kuulostaa?

Rauhoittuminen ei vaadi lisää tekemistä, vaan lempeän hetken kuuntelemalla. Kuuntele katkelma Pikku Uneksijan nukutussadusta ”Voi sinua, Pikku Nalle”, jossa ääni ja rytmi on suunniteltu auttamaan lasta rauhoittumaan ja nukahtamaan.

Mikä on Pikku Uneksija?

Pikku Uneksija on tehty hetkiin, jolloin lapsi on väsynyt, mutta uni ei vielä tule.

Se on suomalainen lastensisältöbrändi, jonka ytimessä on Satumaailma – Pikku Uneksijan oma äänisatupalvelu lapsille.

Satumaailmasta löytyy rauhoittavia nukutussatuja ja unimusiikkeja, jotka on tehty tukemaan lapsen rauhoittumista ja nukahtamista ilta- ja lepohetkissä.

Sadut etenevät rauhallisella, hitaalla rytmillä ja pehmeällä äänimaailmalla. Ne on suunniteltu erityisesti tilanteisiin, joissa lapsi on väsynyt, mutta keho ja mieli eivät ole vielä valmiita uneen.

Saduissa käsitellään monipuolisesti lapsen maailmaa. Mukana on tarinoita, joissa harjoitellaan tunnetaitoja, sanoitetaan iloa, surua ja elämän muutoksia, sekä lähdetään mukaan lempeisiin seikkailuihin, mielikuvamatkoihin ja hupsuihin leikkeihin. 

Kaikkia satuja yhdistää rauhallinen ja turvallinen tunnelma. Ne on kirjoitettu ja äänitetty lempeällä tavalla, eivätkä ne sisällä pelottavia tai ylivireyttä lisääviä juonenkäänteitä. Sadut auttavat lasta ymmärtämään itseään paremmin ja tukevat rauhoittumista osana arjen muita keinoja.

Pikku Uneksijan tarinat on tehty kuunneltaviksi juuri silloin, kun ilta venyy ja nukahtaminen vaatii enemmän tukea.

Alta näet esimerkkejä tilanteista, joissa sadut tukevat rauhoittumista.

Pikku Uneksijan sadut on tehty tilanteisiin, joissa...

Lapsi on selvästi väsynyt, mutta käy ylikierroksilla

Nukahtaminen venyy, vaikka iltarutiinit on tehty

Levottomuus, itkuisuus tai ylivireys vaikeuttavat nukahtamista

Vanhempi kaipaa lempeää tukea iltahetkiin ilman taistelua

Turvallinen hetki kierrosten laskemiseksi

Pikku Uneksijan sadut on rakennettu tukemaan lapsen kehon ja mielen rauhoittumista.

Niissä ei pyritä viihdyttämään tai aktivoimaan, vaan luomaan turvallinen ja ennakoitava hetki, jossa lapsi voi vähitellen laskea kierroksia.

Sadut etenevät tasaisella ja rauhallisella rytmillä. Kertojaääni pysyy lempeänä ja samanlaisena koko sadun ajan, eikä äänimaailmassa ole äkillisiä muutoksia, kovia tehosteita tai nopeita tunnelmanvaihdoksia.

Tämä auttaa lasta saavuttamaan sekä pysymään rauhallisessa vireystilassa, tukien hermoston rauhoittumista.

Tarinoiden rakenne on suunniteltu ilta- ja lepohetkiä varten. Juoni kulkee turvallisesti eteenpäin ilman pelottavia tai ylivireyttä lisääviä käänteitä.

Lapsi voi keskittyä kuuntelemiseen ilman, että keho tai mieli jännittyy seuraavasta tapahtumasta. Kun keho ja mieli saavat rauhoittua, nukahtaminen on lapselle helpompaa.

Sadut eivät ole ihmelääke, vaan harkittu ja turvallinen työkalu tukemaan lapsen nukahtamista osana arjen muita keinoja.

Ajatus Pikku Uneksijan takana

Hanna

Pikku Uneksijan satujen tekijä

Varhaiskasvatusalan ammattilainen

Pikku Uneksijan sadut ovat syntyneet käytännön kokemuksesta lasten kanssa.

Olen työskennellyt vuosia varhaiskasvatuksessa ja ollut mukana lukemattomissa lepohetkissä, joissa useita lapsia rauhoittuu ja nukkuu samaan aikaan samoissa tiloissa.

Päiväkodissa kyse ei ole muutamasta lapsesta, vaan joskus jopa yli kahdestakymmenestä lapsesta samassa huoneessa.

Tällaisissa tilanteissa nukahtaminen ei tapahdu yksinkertaisesti niin, että pää laitetaan tyynyyn ja uni tulee.

Lepohetken rauhoittumiseen vaikuttavat monet asiat:

  • ympäristön äänet ja valot
  • muiden lasten liikehdintä
  • päivän aikana koetut tunteet
  • jokaisen lapsen yksilöllinen vireystila

Kuuntelimme paljon äänisatuja ja huomasin nopeasti, kuinka suuri merkitys äänimaisemalla ja tarinan rytmillä on. Moni perinteinen satu- tai äänisisältö oli itsessään mukavaa ja viihdyttävää, mutta lepohetkessä liian vauhdikas tai hauska sisältö johti helposti päinvastaiseen lopputulokseen. Lapset alkoivat nauraa, liikehdintä lisääntyi ja levottomuus saattoi tarttua lapsesta toiseen.

Tällöin lepohetki ei lopulta palvellut ketään. Lapset, jotka olisivat olleet valmiita nukkumaan, eivät saaneet rauhaa, ja ne, jotka olisivat hyötyneet edes levosta, eivät päässeet rauhoittumaan. Tunnelma oli lapsen kehoa ja mieltä aktivoiva.

Näistä havainnoista syntyi ajatus Pikku Uneksijan saduista.

Tarinoista, jotka eivät pyri viihdyttämään tai aktivoimaan, vaan tukemaan rauhoittumista. Saduista, joissa rytmi, ääni ja tunnelma on rakennettu niin, että lapsen on helppo nukahtaa.

Kokemuksia arjesta

Pikku Uneksijan satuja käytetään monissa perheissä ja varhaiskasvatuksen arjessa osana rauhoittumista. Yksityinen perhepäivähoitaja Veera kertoo videolla, miten sadut ovat auttaneet lapsia rauhoittumaan päivälevolle.

Veeran kokemus perhepäivähoidosta tuo esiin sen, miten rauhallinen äänimaisema voi muuttaa koko tilan tunnelmaa, kun useampi lapsi rauhoittuu samaan aikaan.

Monille vanhemmille tilanne on tuttu myös kotona: lapsi on väsynyt, mutta rauhoittuminen on vaikeaa, ja pienikin ärsyke voi lisätä levottomuutta entisestään.

Tällaisissa hetkissä ratkaisevaa ei ole se, että lasta viihdytetään, vaan se, että ympäristö tukee rauhoittumista.

”Rauhallisia unisatuja jotka turvallisia kaiken ikäisille. Tähän voi luottaa ja vanhemman ei tarvitse kuunnella näin satua etukäteen.”

Vanhemman palaute

”Kuuntelin muutamia lasten satuja ja nämä olivat ihanan rauhallisia. Yleensä itsekin nukahtaa, kun näitä lasten nukutuksen aikana kuuntelee.”

Vanhemman palaute

”Pidän erittäin paljon, rauhoittava musiikki on ihana saduissa. Ihanan rauhallinen kerronta. Oma unihäiriöiden lapsi nukahtaa alta 10min näillä.”

Vanhemman palaute

Rauhallisemmat iltahetket alkavat pienistä asioista

Pikku Uneksija tarjoaa rauhallisen ja harkitun työkalun tukemaan lapsen nukahtamista, josta kymmenettuhannet perheet ja varhaiskasvatusalan ammattilaiset ovat jo saaneet apua rauhoittumishetkiin.

Jos etsit lempeää tapaa auttaa lasta rauhoittumaan iltaisin, Satumaailmaan tutustuminen on hyvä paikka aloittaa.

Saat kokeilla palvelua rauhassa, ilman sitoutumista.

Tutustuminen ei sido mihinkään. Tilauksen voi perua koska vain.